Disneyn The Lion King - Lontoo

Disneyn The Lion King - Lontoo

- Lyceum Theatre

Hinta/henkilö alkaen € 62.90

Näe Disneyn unohtumaton perhe-elokuva Leijonakuningas musikaali-versiona Lontoossa. Musikaalissa kuullaan Elton Johnin musiikkia ja se on yksi historian hienoimmista musikaaleista, joita on esitetty Lontoossa - tai ehkä koko maailmassa.

Kohokohdat:
- Varmista paikkasi tähän älyttömän suosittuun musikaalin
- Valitse itse paikkasi
- Nauti Elton Johnin musiikista
- Vaikutu Julie Taymorin ylistetystä ohjauksesta
- Nauti koko perheen musikaalista

Mistä Lion King -musikaali kertoo?
Kun nuori leijonaprinssi Simba syntyy, hänen ilkeä Scar-setänsä putoaa vallanperimysjärjestyksessä Simban taakse. Scar suunnittelee tappavansa sekä Simban että tämän isän, kuningas Mufasan, ja tämän jälkeen julistautuvansa kuninkaaksi. Simba jää henkiin, mutta hänen uskotellaan aiheuttaneen isänsä kuoleman ja Simba päättäkin paeta valtakunnasta.

Lion King on uskomattoman hieno musikaali ja yksi suosituimmista musikaaleista niin Lontoossa kuin New Yorkissakin.

Lion Kingissa savanni herää eloon Lontoon West Endissä! Musikaalissa kuullaan muun muassa 'Circle of Life', 'Hakuna Matata' ja 'Can You Fell the Love Tonight'.

Tiesitkö tämän Lion Kingista?

Musikaalin maailmanensi-ilta oli Lontoossa lokakuussa 1999 ja siitä lähtien musikaalia on esitetty useissa isoissa kaupungeissa ympäri maailman. Musikaali on voittanut peräti 6 Tony Awardia Broadwaylla, saanut Evening Standardin palkinnon vuoden teatteritapahtumana ja se on ollut ehdolla peräti kahdeksan Olivier Awardsin saajaksi.

Muita koko perheen musikaaleja Lontoossa ovat: Mamma Mia 

Kuinka saan liput?
Pian ostotapahtuman jälkeen saat sähköpostiisi e-lipun, joka tulostetaan ja otetaan mukaan teatteriin.

Kuinka kauan musikaali kestää?
Lion King kestää 2 tuntia 30 minuuttia. Esityksessä on väliaika.

Kenelle esitys sopii?
Lion King on koko perheen musikaali, jota suositellaan yli 6-vuotiaille. Huomioithan, että alle 3-vuotiaita ei saa tuoda teatteriin.

Minkälainen tiimi musikaalin takana on?
Tekstistä ja musiikista vastaavat Tim Rice ja Elton John. Tämän musikaaliversion ohjaa Julie Taymor. Hän on itse asiassa ensimmäinen naispuolinen ohjaaja, joka on voittanut "parhaan musikaaliohjaajan" Tony Awardin.

Tärkeää tietoa:
- Huomioithan, että esityksessä käytetään välkkyviä strobovaloja.

Erinomainen 4.7

4.7 143 customer reviews
roolisuoritukset , puvustus ja lauluosuudet , kaikki oli upeaa

hyippu hyvä

Anita
PER, 19 HUH 2024
4.7
Upeat mielikuvitukselliset hahmot

Hyvä musiikki, hieno lavastus ja upeat hahmot, mukava juoni, jopa hauska.

Matti
SUN, 14 HUH 2024
4.7
Lion King, Lontoo

Liput hoituivat vaivattomasti ja luotettavasti. Musikaali oli upea elämys!

Jenni, Espoo
TII, 02 HUH 2024
4.7
Leijonakuningas musikaali

Aivan mahtava!

Jenna
PER, 08 MAA 2024
4.7
Erittäin viihdyttävä esitys

Erittäin viihdyttävä esitys, upea musiikki ja tanssit, hienot lavasteet, loistava tunnelma. Ainoa miinus oli pääosaa esittävän Simba-pojan hieman epävireinen laulu

Anu
MAA, 12 HEL 2024
4.7
Ensimmäinen musikaali Lontoossa

Odotukset olivat korkealla ja musikaali olikin kaikkien kehujen arvoinen. Sopii hyvin kaikenikäisille, kaikki toimi sujuvasti ottaen huomioon koko teatterin kapasiteetin.

Marika
LAU, 10 HEL 2024
4.7
Lion king

Mielikuvituksellinen puvustus ja lavasteet. Loistavat tanssijat ja hyvä musiikki

Riitta
SUN, 08 LOK 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7
Upea Lion King

Tämä kannattaa nähdä!

Tuula
PER, 29 SYY 2023
4.7

Upea ja unohtumaton kokemus.

Mirka
SUN, 17 SYY 2023
4.7
Esitys 27.7.2023 -

kertakaikkisen UPEA. Tarina toki oli tuttu ja musiikki, mutta lavastus!
Ihmiset mukautettuna eläimiksi teatterilavalle; hidastetut liikkeet, norsu esityksen alussa + kirahvi.
Sanon vaan, että kannatti maksaa.
Ainoastaan jäi mietityttämään ihmisten nälkä ja jano esityksen aikana; siinä meni voileipä viineineen,
Pitäisikö tästä ottaa mallia myös Suomessa?

Eija
TII, 01 ELO 2023
4.7
Lion King❤️

It was just amazing, breathtaking,, wonderful and fantastic! Everything: singing, voices, visual effects, costumes, dance, music- increadible! So Happy, we went there!

Mari
SUN, 18 KES 2023
4.7
Hieno esitys

Esitys oli loistava. Kaikki näyttelijät, hahmot ja kappaleet olivat loistavia. Vieruskaverit jos olisi vielä saanut valita niin esitys olisi ollut täydellinen.

Eetu
PER, 09 KES 2023
4.7
Vaikuttava esitys

Esitys oli upeasti toteutettu.Kaikki toimi hienosti.Liput saimme puhelimeemme.Vaivatonta.Heti jo esityksen alussa parikymppiselle lapselleni tuli itku,hän oli niin vaikuttunut toteutuksesta.Kannatti mennä katsomaan.Sopii 5-100 -vuotiaille.

Anette
LAU, 15 HUH 2023
4.7

Todella mahtava kokonaisuus!

Henna
PER, 13 TAM 2023
4.7
Lion King

Thank you❤️The perfect musical!

Birgitta
MAA, 21 MAR 2022
4.7

Upea kokemus sekä aikuisille että lapsille

Riina
KES, 26 LOK 2022
4.7

Upea kokemus sekä aikuisille että lapsille

Riina
KES, 26 LOK 2022
4.7
The best musical ever!!!!

Viiri
SUN, 14 ELO 2022
4.7
Mahtava Lion King

Visuaalisesti huikea musikaali. Musiikki, lavasteet, näyttelijät saivat aikaan ikimuistoisen elämyksen. Lämmin suositus. Kannattaa kokea.

Jaana
LAU, 30 HEI 2022
4.7
Matkan kohokohta!

Aivan upea musikaali, parasta Lontoon matkassa jopa teinien mielestä. Huikeat, näyttävät lavasteet ja kontrastina arvokas glamouri teatteri. Todella taitavat esiintyjät, mukaansatempaavat tutut kappaleet, joita pieninkin matkustaja kuunteli herpaantumatta. Lippuvaraus helppoa ja vaivatonta ja hinta edullinen, kun malttoi hetken odottaa hinnan laskua.

Nina
TII, 03 MAA 2020
4.7
Lion King

Lippujen tilaaminen, maksaminen ja nouto teatterilta oli helppoa ja erittäin sujuvaa. Itse musikaali täysi 10!!

Katja
KES, 26 HEL 2020
4.7
Ei lippujonoja

Liput pystyi noutamaan kun itselle sopi. Helppoa käydä syömässä ja ostoksilla samalla reissulla kun jonotusta ei ollut

Mervi
KES, 19 HEL 2020
4.7
Lion King

Extremely wonderful!

Ari
KES, 18 JOU 2019
4.7
Huikea väriloisto!

Upea musikaali ja loistavat esiintyjät! Ainoa miinus tulee ajoittain liian kovasta musiikista.

Pia
SUN, 24 MAR 2019
4.7
Upea kokemus!

Käsittämättömän hienot lavasteet, loistavaa laulamista, iloa, surua ja jännitystä. Kaunis ja loistokas teatteri keskellä Lontoon sydäntä. Kerrassaan upea kokemus!

Sanna
KES, 20 MAR 2019
4.7
Mukava teatterikokemus

Viihdyttävä hyvin toteutettu esitys, joka sopi niin perheen pienille kuin isoille katsojille. Arkkitehtoonisesti kaunis vanha rakennus tarjosi mukavat puitteet esitykselle. Hyvä tarjoilut, ilman ruuhkaa lisäsi kokemuksen nautittavuutta. Suosittelemme tyttäreni kanssa tätä näytelmää ja teatteria.

Susanna
TII, 12 MAR 2019
4.7
Mukava teatterikokemus

Viihdyttävä hyvin toteutettu esitys, joka sopi niin perheen pienille kuin isoille katsojille. Arkkitehtoonisesti kaunis vanha rakennus tarjosi mukavat puitteet esitykselle. Hyvä tarjoilut, ilman ruuhkaa lisäsi kokemuksen nautittavuutta. Suosittelemme tyttäreni kanssa tätä näytelmää ja teatteria.

Susanna
TII, 12 MAR 2019
4.7

Disneyn The Lion King - Lontoo ArvostelutDisneyn The Lion King - Lontoo Arvostelut

"You hope all nights in the theatre will be like this!"
The Daily Mail


"It lights up the West End with a blaze of fabulous imagination"
Evening Standard


 

4.7

Erinomainen 4.7

143 customer reviews

Varaa liput

Lukumäärä
Päivämäärä
Hae
Tapahtumapaikan tiedot

Lyceum Theatre
21 Wellington Street
London
WC2E 7RQ

Näytöksen tiedot

Iltanäytökset
Tiistaista lauantaihin klo 19.30

Matineat
Keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14.30

Ensimmäinen esityspäivä
2022-11-17

Varaus päättyy
2024-02-11

Kesto:
2 tuntia 30 minuuttia

Saapumisohjeet


(5mins) Go right on Long Acre; turn right into Bow Street/Wellington Street and follow the road 200 metres. The theatre is on your right.

Katso karttaa Katso karttaa

09 4272 0899 09 4272 0899 Sähköposti Sähköposti


Ostoskoriin